Tule osoittamaan ettei kasvia kannata pelätä!

Tiistaina 1.10.2024 klo 14 – 16.20
Eduskuntatalo, Helsinki

Kansalaisvaikuttamisen päivän kunniaksi jaamme 200 hamppukasvia ensisijaisesti niille kansanedustajille, jotka sellaisen uskaltavat tulla hakemaan.

Ylimääräiset jäävät yleisön saataville tapahtuman päätyttyä.

Mukana kasveja jakamassa psykologi, hypnologi, viihdetaiteilija ja taannoin käyttörikoksesta rangaistuksen saanut ex-kansanedustaja Pertti ”Veltto” Virtanen.

Tilaisuudesta tehdään livelähetys ainakin YouTubessa. Seuraa kanavaamme, niin saat sen alkamisesta ilmoituksen!


Mielenosoitus järjestettiin viimeksi viisi vuotta sitten Kieltolaki kumoon -kampanjan yhteydessä.

Tuon jälkeen kannabisreseptien määrä on romahtanut muutamasta sadasta noin viiteen kymmeneen, työllisyyttä ja verotuloja luovien laillisten yrittäjien kohtaama viranomaisvaino on syventynyt, lainsäädännössä ei ole otettu edistysaskelia vieläkään käytön rangaistavuuden purkamiseksi ja nykyinen eduskuntakin on edellistä kielteisempi kannabista järjellä kohtaamaan.

Tehdään tähän muutos – aloitetaan muistuttamalla siitä mikä kieltolaissa mättää!


Auta promootiotyössä, kutsu tuttavasi tähän Facebook -tapahtumaan tai jaa viestiä Instagramissa, Tiktokissa tai X:ssä!

Tukemassa


Puheenvuoro mielenosoituksesta 2019