Hamppumarssi

Mielenosoitusta kannabiksen kieltolain kumoamiseksi on järjestetty Turussa vuosituhannen vaihteesta saakka, ensin Vihreät pantterit ry:n toimesta, myöhemmin Turun seudun kannabisyhdistyksen. Vuodesta 2024 alkaen mielenosoituksen järjestää Hamppupuolue, vastuuhenkilöiden säilyessä samoina ja tapahtuman kehittämisen jatkuessa puolueen tarjoamien lisäresurssien turvin.

25 vuotta Mielenosoitusta kieltolain kumoamiseksi

Vuosituhannen vaihteen alussa aloitettu mielenosoitusten perinne täyttää tänä vuonna neljännesvuosisadan!

Tule mukaan tekemään juhlavuoden marssista sen kokoinen, ettei media tällä kertaa voi jättää sitä huomiotta.

Suurkiitos kaikille aiempien mielenosoitusten toteuttamiseen osallistuneille, niitä tukeneille, mainostaneille sekä tietenkin kaikille niihin osallistuneille!

Tapahtuma Facebookissa – klikkaa ja kutsu myös kaverit!

Ohjelma & Aikataulu

Mielenosoituksen perinteiseen ohjelmaan kuuluu keskustan marssikulkueen ja mielenosoituspuheen lisäksi päihdepoliittisen muutoksen eteen työskentelevien yhdistysten puheenvuorot, sekä musiikin ja muun ohjelman täytteinen vapaa aika vapaassa ympäristössä Vartiovuoren puistossa.

Sen lisäksi, että pyrimme tarjoamaan osallistujille aina jotain uutta, toivotamme tervetulleeksi myös muut näytteilleasettajat ja sovinnollisessa hengessä puuhastelijat – riittää, että ilmoittaudut hyvissä ajoin, jotta osaamme varata setillesi tilaa.

Lauantai 24. toukokuuta, Turku.
Artistit tarkentuvat lähempänä tapahtumaa.
Aikataulut ovat suuntaa-antavia.

12.00 / Kokoontuminen Puolalanmäellä, SM-kisojen esikarsinta klo 13.30 -saakka.
14.00 / Kulkueen järjestäytyminen ja liikkeellelähtö.
14.30 / Puheet torilla.
15.00 / Puistotapahtuma alkaa Vartiovuorella.
16.00 / Yhdistysten puheenvuorot.
17.00 / Artisti
18.00 / SM-kisojen finaali.
19.00 / Artisti
21.00 / Mielenosoitus päättyy.
22.00 / Purku & poistuminen.

Tuo tuotantosi esille

Puistotapahtumassa on tilaa myyntipöydille, teltoille, taideinstallaatiolle ja kaikenlaiselle kesäpuuhalle, on siellä jopa hamppuöljyhierontoja joskus tarjottu.

Ilmoitattehan etukäteen jos tarvitsette runsaasti tilaa (esim. 3m x 3m teltta) tai tarvitsette sähköä, os. info@hamppupuolue.net. Myyntipöydistä tai vähän tilaa vaativasta toiminnasta ei tarvitse erikseen ilmoittaa, mutta arvostamme toki sitäkin.

Juhlavuoden kunniaksi myyntipaikoista ei peritä erikseen maksua.

Tuottajatiimiin?

Mielenosoituksen toteuttamiseksi tarvitaan muutamia kymmeniä täysi-ikäisiä vapaaehtoisia huolehtimaan liikenteenohjauksesta, myynnistä sekä tietenkin kaluston kasauksesta, purkamisesta ja kuljettamisesta.

Palkkioksi tapahtuman tuottamiseen osallistumisesta tarjoamme tietenkin ruoat Vartiovuorella sekä sponsoriemme täyttämän, muhkean palkkiopussin.

Ilmoittautuminen vuoden 2025 vapaaehtoisiin on päättynyt.

Sponsorit

Hamppumarssin järjestämisen kulut ovat yltäneet viime vuosina noin tuhanteen euroon, mutta käyttäisimme mielellämme promootiotyöhön selkeästi nykyistä suuremman summan.

Koska mielenosoitus on yleisölle maksuton, sen toteuttaminen vaatii ulkopuolista taloudellista tukea. Kiitämme siis suuresti kaikkia mielenosoitusta ajan saatossa tukeneita yrityksiä niiden mahdollistamisesta.

flowcali.fi
Ghost Town Seeds - Espoo
Herbmanni - Helsinki

Jos ette ole varmoja onko meillä jo yrityksenne tai yhdistyksenne yhteystiedot tai yhteydenottoa ei maaliskuuhun mennessä ole tullut, pyydämme laittamaan sähköpostia os. info@hamppupuolue.net.

Jointinkäärinnän SM-kisat iv

Tämä rento Suomen mestaruuskilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2019. Ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua, vaan osallistumiseen riittää, että olet ajoissa paikalla.

Puolilta päivin alkavassa esikarsinnassa kilpailijoilla on 90 sekuntia aikaa valmistaa mitä kaunein ja toimivin jointti. Tarpeiksi annetaan kaksi pitkää paperia, 2 tippiä, sekä sponsorien lahjoittamaa 0%-thc kukintoa täytteeksi.

Tuomaristo arvostelee tuotokset iltapäivän aikana ja 3 parasta kutsutaan finaaleihin kilpailemaan viime vuoden voittajaa vastaan. Finaalin säännöt sekä palkinnot kolmelle parhaalle ilmoitetaan ennen finaalia.

Palkintoja jaetaan voittajille jonkun satasen edestä, joten ei kannata jättää tilaisuutta käyttämättä!

Jointinkäärinnän SM-finaali, 2019

Videoita aiemmista mielenosoituksista

Hamppumarssia on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2000 -asti, lukuunottamatta koronavuosia 2020-2022. Mielenosoitusta on kehitetty vuosi vuodelta paremmin yleisöä ja asiaamme palvelevaksi tapahtumaksi.

Tutustu aiempiin mielenosoituksiin vaikkapa vilkaisemalla nämä videot tai kattavammin YouTuben soittolistasta!

Koronakatkon jälkeinen herättelymarssi.
Vuoden 2018 kattava marssivideo.
Ensimmäinen Turun Hamppumarssi.