21. mielenosoitus kannabiksen kieltolain kumoamiseksi, tutummin Hamppumarssi, järjestetään lauantaina 25. toukokuuta.
Koko iltapäivän ja illan kestävä tapahtuma tuo kuuluville nykyisen lainsäädännön aiheuttamat ongelmat sekä kasvin monipuoliset hyödyt, mutta myös haastaa valtiovallan valtaamalla ihmisoikeuksia kunnioittavan tilan yhdeksi päiväksi.
Mielenosoitus alkaa kello 12 kokoontumisella Turun Puolalanmäelle. Kulkue lähtee liikkeelle n. klo. 14, pysähtyy tervetulopuheelle Kauppatorilla ja jatkaa Vartiovuorelle, jossa tapahtuma jatkuu yhdistysten puheenvuorojen sekä muun ohjelman parissa iltaan saakka.
Parhaiten tutustut tapahtumaan vilkaisemalla videot tapahtumasivulta: hamppupuolue.net/hamppumarssi.
Aktivismi heräilee kevään myötä
Suomessa järjestetään tänä vuonna toinenkin aiheeseen liittyvä mielenosoitus, sekä konservatiivisesti kannabikseen suhtautuvassa Ruotsissa ensimmäistä kertaa viikonlopun mittaiset Hamppufestivaalit.
20.4. pidettävä, kansalaisaloitteen puolesta pidettävä Kannabis lailliseksi -mielenosoitus kokoontuu klo 16.20 Helsingin Kansalaistorilla.
28.-29.6. Ruotsin Torringelundissa pidetään Hamppufestivaalit.
Nähdäkseni on selvää, että pohjoismaissa ollaan edelleen vähintään kymmenen vuotta jäljessä pisimmälle päässeiden kehityksestä, mitattiin asiaa sitten millä asiaan liittyvällä mittarilla tahansa; viljelyspinta-alalla, lääkkeen saatavuudella, yhdistystoimijoiden tehokkuudella tai eduskuntakokoonpanon vallitsevilla asenteilla.
Se, että mielenosoituksia on nyt enemmän kuin aiemmin, sekä että ne ovat aiempia suureellisempia projekteja kertoo, että olemme ehdottomasti kulkemassa oikeaan suuntaan. Nämä tapahtumat, niiden kautta välitettävä tieto ja ymmärrys, sekä muodostuneet verkostot ovat niitä kulmakiviä, jotka auttavat aktivismia toimimaan tehokkaammin – yksi ”hihat käärinyt” kerrallaan.
Kukaan ei koskaan ole väittänyt että yhteisen tavoitteen saavuttaminen olisi helppoa tai nopeaa, sen verran syvät juuret on kieltolaki Suomeenkin kasvattanut puolen vuosisadan aikana. Kaikki tiedämme kuitenkin tavoitteiden olevan oikeat sekä ihmiskunnalle välttämättömät, joten se työ on tehtävä.
Yksinkertaisinta on aloittaa osallistumalla mielenosoitukseen. Tervetuloa!
Tapani Karvinen
Puheenjohtaja / Hamppupuolue ry
Piditkö lukemastasi? Jaa se somessa!